torstai 25. kesäkuuta 2015

Voihan Sade...

                   Hieman huonoja uutisia tänään, sillä Sateella ei ole kaikki ihan hyvin. Normaalisti aina reipas ja parhaansa yrittävä tamma on alkanut liikkua huonosti. Missään askellajissa ei ole tahdin hiventäkään, eikä laukka tuskin nouse. Sade ei ole myöskään enää samalla tavalla kiinnostunut liikkumisesta, mutta sen sijaan ruoka maistuu niin hyvin. Kaiken tuon lisäksi yksi kenkäkin puuttui tänään jalasta ja pikku haavakin oli ilmestynyt takajalkaan. Mutta tänään kävi ilmi mun 15min ratsastelun aikana, että Sade tahditti ravissa ihan joka askeleella. Varmaankin pieni ratsastustauko täytyy tässä pitää, kun ei se siitä ole vielä paranemaan päin. Huomenna viedään kuitenkin "vammautunut" tammuska uudelleen oriasemalle tutkittavaksi. Eipä mitään sen mukavampaa kerrottavaa tältä päivältä, mutta julkaisen tähän loppuun jotain tämän päivän tallireissulta otettuja kuvia, joten kiitos niistä Elinalle.

iloisilla ilmeillä poistuttiin kentältä :D
Ollaampa me nyt niin ryhdikkäinä...
Käytiin tiellä kävelemässä ja samalla tervehdittiin trailereita...
Tätä mieltä Sade oli trailereista...

Tällaista turhaa tällä kertaa, jos oli näistä jotain lempparikuvaa, niin sanokaa ihmeessä!


2 kommenttia:

  1. Yllättävän kivoja kuvia sain teistä otettua, en muistanutkaan, että näinkin onnistuneita oli. =)

    VastaaPoista

Luethan nämä ennen kuin kysyt!

-> Sade ja Voitto ovat perheemme yhteiset hevoset, eivät minun...
-> Ratsastan epäsäännöllisen säännöllisesti noin kerran tai kaksi kertaa viikossa, enkä kisaa tai käy valmennuksissa...
-> Kuvat otamme pääosin Sony a 3000:lla, Panasonic Lumix- digijärkkärillä, puhelimellani tai joskus Canon eos 1100d- järkkärillä
-> Videot muokkaan movie makerilla

Hyväksyn asialliset kommentit, otan jonkun verran kritiikkiä vastaan, mutta Muistathan silti asiallisen kielenkäytön!
Kommentti julkaistaan hyväksynnän jälkeen, joten ethän laita kommenttiasi kahteen kertaan ;) Kiitos..