Kaikenlaista sitä on nyt tapahtunut ja täytyyhän sitä vähän kertoa taas lähipäivien tapahtumista. Torstaina mentiin siis Hämeenlinnaan katsomaan Voittoa. Se oli jälleen niin suloinen ja seurallinen. Harjattiin ja kuvailtiin siellä ja sitten oli se reissu siinä. Käytiin myös syömässä ja mummulla vaihdettiin tallivaatteet, sekä ajettiin suoraan Mäntsälään. Siellä hoidimme Liisin ja Sateen, mä ratsastin Liisillä ja Elina Sateella. Liisi alkoi loppua kohden liikkumaan aika mukavan pyöreästi ja välillä tuli niitä hyviäkin pätkiä. Harmi, ettei silloin ollut kuvaajaa. No.. perjantaina ilmoittauduin Keravan lukioon,( se on siis tuleva jatko-opiskelupaikkani). Sen jälkeen lähdettiin iskän ja kavereiden kanssa 2 yöksi mökille. Saunottiin, uitiin, (heitinkin vihdoin talviturkkini pois 15'c asteisessa vedessä, oli virkistävää), herkuteltiin, katsottiin telkkaa jne. Mökillä oli kivaa, vaikka ei sää ihan suosinut, mutta tekemistä oli silti. Sunnuntaina tultiin siis pois ja oltiin iskällä vielä 2 yötä. Tänään tultiin tänne Keravalle takaisin ja lähdettiin heti tallille ajelemaan. Hoidettiin hepat ja ratsastin Sateella ilman satulaa. Vettä satoi mukavasti koko ratsastuksen ajan, joten kastuttiin "aika" märiksi. Sitten loppuun vielä epämääräinen kuvapommi!
"Ai tuol on mun omistajat"
"Ei jaksa mennä, ku oon ihan poikki"
Kauhee jano..
Korvat hörössä eteenpäin.
Ihanaa suklaata :p
Joutsenet..
Sitruunajuustokakkua, jonka ohjeen löydät
täältä.
Juntti-Sade hömilön ratsastajansa kanssa :D
lähikuvaa meijän ilmeistä :3
Eiköhän nämä kuvat jo riitä, johan niitä tulikin, sitten vain reippaasti kommentoimaan!
Huom! Erikoispostaus saapuu ihan näillä näkymin, joten älkää ihmetelkö.
Kiva postaus jälleen ja ihania kuvia, muutama kuva oli hieman epätarkka, mutta sehän on normaalia ;)
VastaaPoistaOlet kivan aktiivinen postaaja ja juttuja on kiva lukea :)
VastaaPoistaKiitos paljon ;)
VastaaPoista