Viikonloppu on mennyt aamutalleja tehdessä. Eilen eli lauantaina oli aamutalli. Siinä noin keskivaiheessa hommia, lähdettiin Elinan kanssa hakemaan hevosia laitsalta (n. 1km tallilta). Sade oli epänormaalin rauhallinen ja hengitteli hiukan kummallisesti ( vähän tiuhemmin). Johtuu ehkä jostain pienestä flunssasta, kun yski monesti, ku otin ravia tai laukkaa. Ratsastin siis Sateella kevyesti jotain vajaa tunnin ilman satulaa (siitä ei ole kuvia). Tänään meillä oli jälleen aamutalli, se sujui ihan normaalisti (tosin hieman väsytti). Tallihommien loppuvaiheessa lähdimme taas lampsimaan laidunta kohti hakemaan hevosia. Meitä odotti "mukava" yllätys, kun kävelimme laitumen porttia kohti, että Liisiltä oli irronnut kenkä, joka roikkui puun oksalla (eräs tallilainen oli löytänyt sen). Niin.. sepä se, joka tarkoitti että Liisillä oli vapaapäivä, mutta vietiin hevoset silti talliin, vaikka matka taittuikin hitaasti Liisin ontuessa etujalkaa. Harjattiin hepat ja valjastettiin Sade kärryjen eteen. Sade seisoi kiltisti kun laitettiin kärryt kiinni. Alkuun se oli vähän jännittynyt ja ihmeissään touhusta (kun sillä ei ole ajettu paljoo) eli kunnollista ajokokemusta ei oikein ole. Olin suurimman osan ajasta äitin kanssa kärryillä tarkkailemassa ajon etenemistä ja sitten itsekkin kokeilin vähän käyntiä ja pikkupätkän ravia. Sadetta on nimittäin aika hankala ohjata, joten en sitten enempää mennyt. Nyt sain vihdoinkin jotain kuvia viikonlopulta, joten voisinkin niitä tänne sitten lisäillä..
pieleen mennyt yhteiskuva (varjo)
(mietin aluksi pitkään viitsinkö laittaa tätä, kun kädet vammaa, mutta laitoin kuitenkin)...
Sade myötäsi hyvin äidin ohjauksessa..
No.. kuvat eivät nyt ole sen kummempia (eikä laatukaan mitä parhain), mutta ainakin jonkinlaista postausta taas! Kommentoida saa!
Tosi kiva postaus! :) Hienoi kuvii, hyvä Sade ja sä! :D
VastaaPoistaNo.. kiitos sulle ;) (vaikka mä en ny mikää kuvauksellinen noissa oo)
VastaaPoistaBannerikisa päätty jo lauantaina! Käy kurkkaas ;)
VastaaPoistaKiva, että bannerini oli ihan mieluinen.. vaikken osannut arvellakkaan sen koituvan "voittajaksi" :)
VastaaPoista