Ajattelin kuitenkin näin blogin lähestyessä vuotissynttäreitään, että kokoaisin kasaan viime vuoden jokaiselta kuukaudelta vähän jotain ja kerron samalla, mitä minäkin kuukautena on tapahtunut. On ihana muistella menneitä ja tällä hetkellä, kun tuntuu hieman masentavalta, niin kiva piristys katsella vanhoja postauksia ja kuvia.. Kyllähän sitä kaipaa Liisiäkin kovasti, se kun on niin ihana hevonen. Mutta nyt mennäämpä itse asiaan!...
Tammikuu oli vielä blogitonta aikaa, mutta kivaa sellaista.. luntakin oli välillä sen verran, että pääsi peltotreeneihin. Liisi ja Sade olivat hyvin kotiutuneet uudelle tallille, Mäntsälään, jonne muuttivat siis joulukuussa. Voitto asusteli Loimaalla Loimihaan tilalla..
Helmikuussa bloginikin starttasi 10:nentenä päivänä käyntiin, joten postauksia voitte katsoa -> tämän linkin takaa <- vähän tarkemmin.. Helmikuuhun mahtui mm. viimeisiä peltotreenejä, hankilaukkoja tms. Voittoakin käytiin katsomassa Loimaalla ja juoksutettiin sekä tehtiin vähän maastakäsin juttuja..
Maaliskuussa treenailtiin ahkerasti, koska kentän pohja oli jo parempi ja lumetkin alkoivat sulaa pikkuhiljaa pois. -> Täältä <- pääset katsomaan maaliskuun postaukset.
Huhtikuussa alkoi olla jo mukavan lämpimät ja aurinkoiset kelit. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja pääsin Sateellakin parit estetreenit kokeilemaan ja päästiinhän yli jopa 80cm pystyesteen. Huhtikuu oli ratsastuspuolella kivaa aikaa, sillä ei ollut ainakaan vielä liian kuuma ja kunnon treenit pääsi kuitenkin tekemään.. -> Tästä <- pääset myös katsomaan huhtikuun postaukset.
Toukokuussa ratsastin enimmäkseen Liisillä ja oikeastaan tänä kuukautena ratsastusta ei ollut kovinkaan paljon, kun Sateella oli "pientä" sairaslomaa.. -> Täältä <- toukokuun postauksiin..
Kesäkuussa päättyi peruskoulu ja kesäloma alkoi.. Sade vietiin Saaren klinikalle siemennettäväksi ja tuolloin treenit eivät olleet niin rankkoja, mutta kuitenkin ihan kiva kuukausi.. > Täältä < katsomaan kesäkuun postaukset
Heinäkuu oli täynnä iloisia ratsastuskertoja ja muutenkin kivaa aikaa, kun oli mukavan lämmintä. Menin enemmän ilman satulaa ja rennolla fiiliksellä.. -> Tästä <- jälleen kerran postauksiin..
Elokuussa Liisi ja Sade pääsivät molemmat takaisin laitsalle Liisin kenkäepisodin jälkeen.. Kuun lopussa kylläkin harmillisesti ratsastin myös viimeistä kertaa Liisillä, kun tämä muutti uuteen kotiinsa.. Ainiin, elokuun alkupäässä käytiin myös Ruotsissa laivalla. Oli kiva reissu.. Lisää postauksia pääset katsomaan taas tämän linkin takaa.
Syyskuusta jäi mieleen positiivinen mielikuva.. Paljon sänkkäriratsastusta, kivoja kuvia, mökkeilyä.. sää oli vielä mukavan lämmin ja uimaankin pääsin heittämään kesäturkin pois :) Syyskuun postauksiin -> tästä <-..
Lokakuussa ilmat alkoi viiletä ja takkikelit alkoi varsinaisesti. Hyppäsin mm. pitkästä aikaa Sateella vähän pikkuesteitä, tarkemmin voit katsoa siitä -> täältä <-. Maastoiluakin mahtui mukaan..
Marraskuu ~lumetonta ja lumellista aikaa~.. ratsastusta oli hieman vähemmän, ainakin alkukuusta, nimittäin Sateella ei ollut tilsakumia ja kunnon kenkävarustusta lumiratsastukseen.. Marraskuun postaukset (klik klik)..
Joulukuu, joulukalenteri koristi blogia 24:n päivän ajan ja blogi oli aktiivisimmillaan. Toki joulukalenteri oli pullollaan erikoispostauksia, mutta myös tavallisia peltobaanailukuvapostauksia jne.. tuli myös julkaistua..

Tässä teille "vähän" tiivistettynä minun edellistä heppailuvuottani, mitä te piditte tästä? Oliko sinulla kenties jotain lempikuukautta tai kollaasia?
Tää oli ihan tosi kiva postaus! :)
VastaaPoistaOon itsekin ajatellut tehdä jotain tämäntapaista postausta, mutten ole sitä saanut aikaiseksi, haha :D
Kiitoksia :3
PoistaAivan ihana postaus! Kaipaisi taas noihin aikoihin, 2014 oli kyllä ihan mahtava vuosi ja sinne kyllä palaisi takaisin mielellään. :) Monta hyvää hetkeä Liisin kanssa koettiin! <3
VastaaPoistaNo kiitos ja niimpä <3
PoistaKuullosti kyllä mahtavalta vuodelta! Aloitimme bloggauksenkin samaan aikaan, vaikka minä kaksi päivää myöhemmin :D Pitäisi itsekin tällainen postaus tehdä, jos vain aika koulun ohella riittäisi :)
VastaaPoistaHah, kiva yhteensattuma.. ja juu-u koulu tosiaan vie multakin paljon aikaa.. ;)
PoistaVastaan nyt tuohon kyselyysi, minusta tuo videopostaus voisi olla tosi kiva tai vaikka joku myday- kuvina ja tekstinä.. niitä on myös kiva lukee.. ;)
VastaaPoistaKiitos ehdotuksestasi ;)
Poista