Joulukalenteri, Luukku 7: Novellille jatkoa

Erikoispostausviikolla ilmestyneeseen novellin 1 osaan on jo pitkään toivottu jatkoa ja nyt ajattelin julkaista tämän kauanodotetun jatko-osan. Näitä on vielä tulossa muutama, sillä tästä novellista taitaakin tulla joku ultrapitkä novelli minun tyyliin. Lukemisen iloa!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

   Novelli: Sinnikäs

Ratsastamassa osa 2

    Nousen Kallen selkään varovaisesti sillä en vielä tunne hevosta kunnolla, ainakin olen jo selässä, sekin on jo edistystä. Tunnen pientä perhosten tanssia vatsanpohjassa, mutta en saa ruveta jännittämään liikaa, ettei Kalle vaistoa sitä. ”Onnea ratsastukseen Linda, muista olla päättäväinen sen kanssa niin kyllä se siitä.” Jessia ilmoittaa. ”Kiitos neuvoista”. vastaan. Otan ohjia varmuuden vuoksi tiukemmalle, sillä mistä sitä tietää jos Kalle saakin yhtäkkiä jonkin pukkikohtauksen. Kun olen kävellyt noin viisi minuuttia alkukäyntejä, huomaan, että leiriläisiä alkaa ilmestyä kentälle. Onneksi kenttä on niin tilava, että sinne mahtuu useampi ratsukko ihan kevyesti samaan aikaan, mutta ryhmän pienemmät noin kymmenestä kahteentoista ikäiset tytöt poniensa kanssa menevätkin toiselle vähän pienemmälle kentälle jonkun naisopettajan avustuksella. Kun muut alkavat olla ratsujensa selässä, minä otan ohjat tiukemmalle ja alan valmistelemaan raviin siirtymistä. Ainakin Kalle vaikuttaa rauhalliselta näin alkuun, eiköhän se tästä ala sujumaan. Nostan ravin ja oi kuinka pehmeää se oikein onkaan. Istun heti harjoitusraviin, ja alan työstämään hevosta. Olen ihan yllättynyt miten hyvältä suomenhevosen ravi voi tuntua selästä, olen kyllä aiemmin joskus mennyt suomenhevosella, mutta tämä tuntuu jotenkin heti täydelliseltä. Jessie huudahtaa kentän toiselta puolelta ällistyneenä: ”Sehän ravaa kuin kouluhevonen.” Istun yhä syvemmälle satulaan ja hymyni nousee melkein korviin asti. Olen äärettömän tyytyväinen, en ole koskaan saanut mitään hevosta liikkumaan näin hyvin, tunnen selästä kuinka Kalle käyttää takaosaansa ja alkaa olla peräänannossa. Siirryn hetkeksi käyntiin. Huomaan, kuinka muut leiriläiset tuijottavat ihmeissään ratsastustani, ehkä hekin tajuavat, että tämä pieni pullaponi osaakin liikkua. Saan käynnissäkin hepan säilyttämään hyvän tahdin sekä muodon, mutta se vaatii kovasti keskittymistä, sillä jos ote herpaantuu, saatan menettää hyvän tuntuman hevoseen. Nostan seuraavaksi laukan ja se lähtee hyvin käyntiin. Tämä on kuin ihanin uni, minkä olen koskaan nähnyt. Kallen pyörivä laukkaa tempaisee mukaansa ja pian olemme täydessä vauhdissa. Tämä tuntuu aivan epätodelliselta. Kalle tuntuu niin hyvältä selästä, toivottavasti muutkin näkevät tämän. Kun olen laukannut tarpeeksi, siirrän käyntiin ja annan hikisen Kallen kävellä hetken pitkillä ohjilla. Se pärskähtää tyytyväisenä ja minä taputan hellästi sen kaulaa. Jessie ratsastaa kohti minua ja näyttää siltä kuin hänellä olisi jotain asiaa minulle. ”Vau, sait Kallen menemään niin hienosti, että...kukaan ei ole koskaan saanut sitä menemään noin hyvin. Heii! Haluatko hypätä estettä sillä?” Jessie kysyy. ”Kiitos, voisinhan vaikka kokeilla, laukka alkoi ainakin sujumaan sen verran hyvin.”vastaan iloisesti.

    Lähestyn pientä ristikkoa reippaassa laukassa ja Kalle ottaa hurjan hypyn esteelle. Huh, pysyinhän kuitenkin selässä. Se vetää vielä pienen pukkisarjan esteen jälkeen. Otan heti perään uudelleen ja se sujuu vielä paremmin. ”Nostetaanko korkeutta, 70cm? Nimittäin Kalle hyppää parhaiten, mitä korkeampi este on, omasta kokemuksestani tiedän.” Jessie mainitsee. ”Joo ilman muuta, nosta vaan.” vastaan onnellisena. Kävelen jälleen hetken pitkillä ohjilla puuskuttavan suomenhevosen kanssa ja huomioni kiinnittyy erääseen tyttöön, jolla on hieno rautias puoliverinen allaan, mutta hän ratsastaa kauhean rumasti. Tyttö alkaa yhtäkkiä paukuttaa hulluna pohkeita hevosen kylkiin ja siitähän hevonen hermostui. Käänän katseeni hetkeksi korotettuun esteeseen ja sekunnin päästä kun katson jälleen sen hermostuneen ratsukon suuntaan, löydänkin katseellani tytön maassa makaamassa ja rautias laukkailemassa pitkin kenttää vauhkona. Jessie huomaa tilanteen ja menee auttamaan tyttöä ja samalla toisella kentällä poniratsastajia opettanut nainen ryntää ottamaan vapaana juoksentelevan hevosen. Huh, mikä kaaos siitä seurasi, hetken päästä kaksi muuta ratsastajaa pääsivät katselemaan kentän hiekkaa lähemmin ja taas on kaksi muuta hevosta juoksemassa kenttää ympäri. Kallekin hypähtää hermostuneena pystyyn ja yritti saada tasapainoni herpaantumaan, mutta pysyn siellä kuin liimattuna ja saan hevosen pidettyä aloillaan. Muutaman kymmenen minuutin päästä kaikki ratsastivat taas normaaliin tahtiin, mutta Jessie oli joutunut viemään oman mustan puoliverisensä takaisin karsinaan ja nyt hän valvoo silmä kovana tuota ”rumasti ratsastavaa tyttöä”. Nyt minäkin pääsen taas jatkamaan estetreenejäni. Este näyttää aika suurelta ja tunnen jälleen pientä jännitystä, mutta ryhdistäydyn ja nostan laukan. Otan muutaman ympyrän, kunnes suoristan Kallen ja suuntaan katseeni kohti estettä. Muistutan pohkeilla vielä ennen hyppyä ja Kalle vetää täydellisen loikan, minulla on niin mahtava fiilis, että tunnen melkein leijuvani Kallen kanssa. Olen niin fiiliksissäni, että pyydän Jessietä vielä nostamaan esteen korkeutta ja nyt se on jo 100cm. 

    Nyt voin kyllä sanoa, että itseluottamusta ei enää puutu, luotan täysin Kalleen, en epäröi yhtikäs, vaan nostan tahdikkaan ja hyvän laukan ja suuntaan kohti estettä. Annan pohkeita, mutta tunnen, että kaikki ei mene ihan nappiin. Kalle hyppää aivan liian kaukaa, suljen silmäni, sillä sekunnin murto-osassa lennän vauhdilla alas päin estettä ja Kalle kaatuu päälleni. Sitten koko maailma pimenee. Ympärilläni pyörii kauhistuneita katseita ja minut kiidätetään sairaalaan................................................

Mitäs sanotte tästä osasta? Saa kommentoida!