Anteeksi, tämä viikon tauko. On ollut aika kiireistä, mutta edessä päin odottaa vielä kiireisempi aika, kun koeviikko lähestyy, jolloin en välttämättä kuin viikonloppuna ehdi tänne blogin puolelle kirjoittelemaan. Tänään kuitenkin ajattelin teille jotakin pientä väsätä liittyen uusiin vaatteisiin, jotka olen saanut, sekä muutenkin ylipäänsä kerron vähän viikon kuulumisia ja sen sellaista.
Oikeastaan mitään kummempaa ei ole tämän viikon aikana tapahtunutkaan. Keskiviikkona tosin äiti yllätti mut ihanilla ostoksilla. Sain nimittäin nimipäivälahjaksi uuden ridakypärän ja lisäksi vielä vähän urheiluvaatteita. Jes, nyt kun kelitkin lämpenee, niin eikun lenkkeilemään. Muutenkin talven laiskottelukausi vaatii kunnon palauttamista paremmaksi. Torstaina mentiin Elinan kanssa poikkeuksellisesti isän luo leipomaan pikkusiskopuolen 3v synttäreitä varten. Niin tälläkin kuin monella muullakin kerralla tehtiin meidän bravuureita ja helppoja riisijauhelihapasteijoita ja hyviä niistä tulikin. Lisäksi sain idean tehdä sitruunakuivakakun. Kummatkin leivonnaiset onnistuivat oikein hyvin ja maistuivat hyvältä. Perjantaina oli tietenkin normaali koulupäivä, pikkusiskon synttärit ja sitten loppuilta otettiin ihan rennosti. Niin myös koko viikonloppu. Lauantaina käytiin vielä tarjoustalon alet läpi ja mukaan tarttui vielä varman päälle toiset juoksuhousut, mutta vain lyhyempinä sekä 5e huppari ja yhdet kehykset. Että semmoista sitä ollaan touhuttu. Laitanpa teille sitten kuvia uusista vaatteistani ja ylipäätään viikonlopun otoksia.
Eurohunterin musta kypärä, n. 35e...
nyt on ainakin kahdet juoksuhousut, oikealla tosin lyhyemmät ja sopivammat kesäkäyttöön, hintaa molemmilla vain 5e...
kyllä, tämäkin maksoi vain 5e, siksi ostin vaikka onkin poikien mallia, mutta so what? :3 ...
tämäkin merkiltään lagear (yllätys yllätys) ja vain 2,50e (huom. tämän paidan lisäksi sain myös toisen t-paidan, mutta siitä en muistanut ottaa kuvaa, joten sitä en nyt teille voi näyttää)...
ja viimeisenä muttei vähäisenpänä söpöt 2e kehykset, jossa ratsastuskuvani parhaillaan komeilee.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Onnistuneet leipomukset...
Mitä pidätte ostoksista? Entä ylipäänsä tällaisesta lifestylepostauksesta?
Kiva postaus! :) On kyllä tosi halpoja vaatteitta ollu, ihan mahtavii kyl ne kaikki urheiluvaatteet!! :D
VastaaPoistaTack ja niinpä ;)
PoistaMukavan näkösiä vaatteita ja vielä noin edullisesti, kiva postaus ;)
VastaaPoistaJuu, sitä ne oli.. :)
PoistaKivoja ostoksia ja vielä hyvällä hinnalla :)
VastaaPoistaNiinpä ;)
PoistaMilloin tulee ratsastuspostausta? =)
VastaaPoistaTodennäköisemmin vasta viikonlopun puolella ;)
Poista