Noniin nyt onkin jo viikonloppu takana, se meni liiankin nopeasti, kun taas on melkein uusi viikko käsillä.. mutta
nyt täytin sitten jo sen 16- vuotta, olokin tuntuu jo ihan kärttyiseltä, noei kuiteskaan.. Perjantaina mentiin tosiaan siis iskälle ja aloitettiin leipomishommat juustokakun väsäämisellä. Siinä välissä, kun kakku hyytyi jääkaapissa, katsottiin Halloweenin kunniaksi kauhuleffaa, joka ei nyt mikään erityisen kauhea ollut, mutta sopivan jännä kuitenkin.. Oli kiva ilta, tulikin valvottua melkein kahteen ja heräsin noin 9 aikaan, kun en saanut enää unta ja pienen lepäilyn jälkeen päätin nousta sängystä ylös, nimittäin vielä oli kinkkupiirakan teko ja siivous, ennen kuin synttärit voi alkaa. Kavereita pääsi onneksi jopa 3 ja oli kiva päivä leffaa katsellessa ja herkutellessa runsailla synttäriherkuilla. Siinä välissä käytiin vähän happihyppelyllä ja sitten loppuilta katseltiin telkkaa. Tästä päivästä ei nyt oikein ole mitään ihmeempää kirjotettavaa, joten eiköhän tämä teksti riitä, kuviakin tulee vielä.
siinä melkein kaikki lahjat samassa kuvassa :)
iskän leipoma valkoinen täytekakku - oli hyvää!
vihdoin siisti huone...
vieraita vastaanottamassa :3
Lauantain leffa...
Millaiset halloween tunnelmat teillä oli perjantaina? Oliko herkkuja mielestänne tarpeeksi? (itse olen ainakin sitä mieltä) :D Kommenttia saa laittaa!
Mmm... Tuli ihan nälkä kuvia katsellessa! :D ja paljon onnea!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaNälkäpeli "Ihan liekit" haha :D tossa 14 kuvassa siis... Kiva postaus ja eka kuva on tosi hieno! :)
VastaaPoistaJep, ei ollu parempaa kuvaa siitä :)
PoistaAik halpoja lahjoja.. :DD
VastaaPoistaEtkö saanu mittää ratsastukseen liittyvää?
Minusta nuo olivat juuri ihania lahjoja kaikki ja ei aina tarvitsekaan saada kaikkea suurta ja mahtavaa mitä haluaa! :D
Poista